My mind is so mess..

78

Dead sleeping beauty

Haluisin vaa nukkuu kaiken tän pahan olon pois..
Siihen menis ainaki 100 vuotta 100 tuntia 100 minuuttia 100 sekunttia...

Torstai illan piti olla hauska..
Alku ilta oliki hauska...
Mut sit se tyssäs ko seinään...

Yritin pitää hauskaa
Ja menin tassimaanki parikertaa.
Yritin saada mun ahdistusta ja kipua ppis olemal ilonen.. mut se ei auttanu...

Päätin tehä mitä parhaaks näin etten pilannu muitten iltaani olemalla vaan hiljaa ja seuraamalla muitten touhuja.

 Mentii antsaa klo 23 ja oltiin pilkkuun asti ja koko aikana join vaa 2 siideriä..
En ollu koko illan ikana edes humalassa..
Sillä mulla oli niin huono olla..

Olisin voinu tietty vetää päänitäytee ja olla et mitään ei oliskaan...
Mut en mä halunnu.. sillä sillon oli kumminki käyny jotain mitä en olis ja unohtanu sen aamulla...

En koe et olisin pilannu kenenkää iltaa silla kaikilla näytti olevan hauskaa jopa synttärisankarilla.

Let the ocean take me...

Eiliset loppuillan keskustelut pintty mun päähäni mitä juteltiin villen kans.

Yöllinen herääminen nenäveren vuotoon sai mut heräämään todellisuuteen..

Vasen nilkka oireilee.. lääkkeet ei auta..

Mun pitäis mennä sinne lääkäriin. Mut pelko valtaa mut ko kuulen sanan lääkäri.
En haluu saada korviini huonoja uutisia..

En edes tietäs miten kertosin muille niistä..
Jättäisinkö vaan kertomatta vai pystyisinkö kertoo?
En oo ikin miettiny tälläsiä asioita mut kaikki tääl nummelan kaverit kyselee aina mun vointiani ja et onks kaikki hyvin..

No tyypillisenä minänä vastaan aina että kaikki hyvin. En haluu huolestuttaa muita tai pilaa muitten iltaa mun jutuillani...

Sitähän sanotaan myös ettei voi sataa koko ajan.

mustavaan tuntuu et tälle ikuiselle sateelle ei näy loppua..

tuntuu että alan hukkua ja en pääse pinnalle enään..

Näihin mun luomiin syviin vesiin taidan hukkua...
muutaman kerran jo käyny pohjalla ja aina päässy ylös pinnalle
mut tällä hetkellä mun voimani ei enää riitä..
pohjaan on muutama sentti enään ja en jaksa ponnistella pintaan..
Mun pitäs olla onnellinen sillä mulla on rakastava mies...
oma kämppä..ihania ystäviä täällä..
Silti en oo onnellinen ?

Oonko mä niin itsekäs? Mulla on kaikkea ja silti en oo onnellinen?
vai oonko vaan liian sairas pystyäkseni olemaan onnellinen?
tää loputon hukkuminen käy raskaaks ja syö voimia..

Jopa jokapäiväinen peiliin kattominen..se pahentaa mun oloani..
Välillä halusin vaan rikkoa meidän kaikki peilit ettei mun tarvis nähä itteeni
enää peilistä..
Oon nähnyt sen muuttuvan.. muuttuvan liikaa etten tunnista itteäni enään peilistä..
sieltä katsoo joku muu..

Voisin paljastaa monta salaisuutta ittestäni..
mut ihmiset järkyttyis liikaa!
Oon salaisuuksia täynnä.. joita kukaan ei tiedä..
Haluisin ne kertoo ees jollekki mut en voi.

jos kysyt kerron valheen.
salaisuuksista ja valheista alkaa tulemaan arkipäivää..
sillä en jaksa jokaiselle selittää mitä mun mielessäni oikeasti pyörii...
ja mitä oon tehny..

Sillä kaikki ei ymmärrä!!!!! kukaan ei ymmärrä!
joskus vaan kaipaisin ymmärrystä... jota en saa...
Edes niinä hetkinä ko rohmadan.. ja huudan pahaa oloani..
Sillä kaikenhan saa anteeksi?

(Message received on April 12 at 3:16 AM.)
(Hello? Are you there? Listening? I'm just trying to get in touch man. I've been so fucking, so fucking down lately. Like, I don't know what's happening. I'm just so tired all the time. Trying to sleep. I just, I just lay there quiet. Can't speak cause everyone around me is passed out. My fucking mind's raging. Uh, hello? I don't even know why I called. I think it, I think it might be time for me to leave. Just call it quits. I'm sick of this. It's the same fucking day, every day. I think I sleep, I can't be sure though. It's all the same now. Drink, drink, drink again. I'm tired man. I think it, you don't want to hear this. I'm a mess. I'm sorry man. I just don't know who to turn to. No one really hears me, you know? I speak, at least I think I speak, but no one hears me. I've said enough. Hello? Hello? I shouldn't have called.)
(Message deleted.)

Paint yourself a picture Of what you wish you looked like.

Oon maannu koko päivän yövaatteilla sängyssä.. kuulokkeet korvilla kuunnellu musiikkia..
Mietin asioita..ahdistus valtaa mielen.. havahdun siihen ko naamaapitkin alkaa valua verta.. mun nenästä.. varmaa 15min yritin tyrehdyttää sitä epätoivosesti.. viimein saan tyrehdettyä nenän ja meen takasin sänkyyn..

Mulla tuli mieleen monia keskusteluja ihmisten kanssa..
Ja mitä ne on villestä sanonu...
Sen jälkeeni mun mieleeni tulee ne kaikki riidat mitä meillä on ollu...
Kaikki se huutaminen ja haukkuminen...

Mut sit mun mieleeni tulee se et miten ville on ollu tuken alusta asti mun edsään..
Se auttaa jos en ite pysty..
Kuuntelee jos tarviin sitä..
Ja se osaa olla mulle myös niin ihana et välil mietin etten oo ansainnu sellasta...

Ja moni ei ehkä tiedä tai ymmärrä sitä et villeeki välil pelottaa ja stressaa tää mun sairaus..

Sillä mitä jos en herääkkää huomenna?
Mitä jos mun sydän pettääki nyt ko se nukkuu päikkäreitä?
Tai ko oon yksin?

Sillä välillä mäkin pelkään..

Ja mä myös vihaan sillä ihmiset ei ymmärrä että mun kroppani on täysin erillaista materiaalia mitä normaalit kropat on...
Ja vihaan..ja ahdistun.. ko katon peiliin..

Koska mulla on eds nii mulla on sidekudoksen liika kasvua... mulla on pienistäki haavoista jäätävän kokosia arpia..
Mun ihoni venyy normaalia enemmän siks mulla on pienestä asti ollu ns raskaus arpia vaikka en oo ikinä ollu niin lihava et niit pitäs tulla.. enkä raskaana.. niitä tuli jopa sillon ko mulla oli anorexia ja olin oikeesti laiha...

Kukaan ei tuu ikin joutuu olee nii vahva ko ihminen joka joutuu elää eds sairaan ihmisen kans...
Ja mä ymmärrän et villeki voi kulualoppuun..

Ymmärrän et sitäkin voi ahdistaa ja pelottaa..
Mut musta tuntuu että osa meidän kavereista ja ystävistä ei oikeasti ymmärrä.. miten tää kaikki vaikuttaa meihin molempiin..
Vaikka se sairaus onki mulla ja oon osittain jo hyväksyny sen.. mutta silti se vaikuttaa muhun ja villeen molempiin.

Tiedän myös sen että läppää joka ville heittää välillä ei oo kaikkien mielestä hauskaa.. mut se on ehkä sen tapa purkaantua ja edes hetkeks päästä pois vakavasta elämästä..

Mun on vaikee sanoo villen puolesta mitään mutta näin mä tän asian koen..
Sillä asun sen kans 24/7.

Toiset päivät ovat parempia kyllähän sen ymmärrät?

Maanantaina meil oli 2 vuosipäivä murun kans. Noh eipä me sitä sillon vietetty ko Kanke ja Juunas tuli meille viettää ilta. Oliko yllätys?....ei ollu.
Mut sit tiistaina tilattiin pizzaa ja katottiin leffoja. Joten tiistaina tavallaan vietettiin 2 vuosipäivää.

Keskiviikkona meil oli piään muotonen tytyjen ilta pinjalla. Meit oli siel minä,pinja,julia ja sanna. Ja no juteltiin kaikkee maan ja taivaan väliltä. Oli erittäin kiva ilta. Ja jatkettii viel iltaa sit meillä julian kans ko se sit tuli meille viel hetkeks juttelee kaikesta.

Torstainaki mulla oli menoa ja tekemistä menin iipalle värjää ja leikkaa iipan ja julian hiuksia ja näin myös nuutti-vauvaa. Harvinaisen sulonen tapaus oli nuutti...mutta enemmän mä olin iipan kissejen perässä. Sen kissejen nimet on Mörkö ja viuhti !

Lauantaina oltii murun kans iipan ja villen tupareis..olihan siel kivaa.. tosin ehkä mun pitäs vähentää juomista sillä.. taas menin sekoilee jotain ihan paskaa.. ja en muista kaikkee illasta... tiedän vain että menin tekee jotain vitun typerää... ja pelkään et se tuhoo kaiken... ja et kierre alkaaa taas...

Mutta ehk välil jotai ilosempaaki tekstiä.
Taino yritän kirjottaa...
Vätjäsin tossa viimeviikolla taas hiukset...
Eli ei oo enää pinkkililoja hiuksia vaan taas on blondipinkit hiukset. On se jännä kuinka pompkn koko ajan noitten kahen välillä xD

Ja tossa yks päivä koittelin piiiiiiitkästä aikaa mun peruukkiani.
Ja oon täs miettiny et ennen olin niin itsevarma et uskalsin käyttää sitä julkisesti kaikkialla.. nyt en uskalla lähtee sillä mihinkää...
Mut mun tavotteena on saada itteni kuntoo tavalla tai toisella..

Josta päästäänki kategoriaan salilla käymiseen.. kyllä luit aivan oikein!! Meil on julian ja pinjankans ollu puhetta et alettais käymään salilla tammikuussa. Mä oon niin tosissani tän kans pitää vaa kattoo miten mun nivelet kestää..
Ja et ottaako julia ja pinja mua mukaan.

Näin lopuks voisin sanoo että mulla on ollu yli sosiaalinen viikko kerranki!!
Kerranki mua ollaan pyydetty juttuihin mukaan,ettei tarvii vaa masentuu ja ahdistuu himas jossa seinät rupee kaatuu niskaan.

Ehkä mä salaa toivon lisää tälläsiä viikkoja et en olis koko ajan himas nököttämäs... sillä huomaan et ko oon ollu sielä täällä mun on parempi olla. Parempi olo ja fiilis..

Ehkä himas nököttäminen on vaa syy mun huonoon oloon? Tai se et ko oon ihmisten kans nii täytyy piilottaa paska olo nii hyvin et se tulee takas vasta seuraavan päivän ko taas nökötän himas...

Keep smiling !

Näkymätönlapsi

"Mun haavoja mä haluun vaalia Voit koittaa ne parantaa, jos sulla on aikaa Näitä arpia, kuin kuita avaruudelta ei pysty piilottaa Ne pimeessä hohtaa, kuin supernova"

Tahtoisin vaa huutaa!!!
Täs ollu liikaa kaikkee...
Tuntuu et mä lahoon käsiin..
Ja oon tajunnu miten ihmisten on helppo luopuu musta ja korvata..

Nii moni mun ystävä on tehny nii..
Ottaa vaa yhteyttä sillon ko ne tarvii kampaajaa sillonkaa ei kysy mun kuulumisia vaan mun pitää kuunnella niitä.

Mulla on elämäni aikana ollu 4 parasta kaveria ja jokainen on ns jättäny mut sanomatta sanaakaa... korvannu vaa mut..

Ja tossa yks päivä puhuin mun kaverin Maryn kanssa henkilöstä X ja sain kuulla asioita mitä se oli sanonu musta...

Vaikka luulin aikasemmin joskus 2 vuotta sitte et olstais ystäviä henkilön X kanssa...
Mä olin AINA sen tukena ja muutenki ko se tarvitsi mua nii olin AINA sielä sillon ko se tarvis mua...

Nyt sain kuulla että kyseinen henkilö X on ollu pitkäänki sitä mieltä että oon ärsyttävä yms..

Joten oon alkanu miettimään että onko milläkään oikeesti mitään väliä?
Sillä mut on helppo korvata..
Niin ne muutkin on tehny..

Ja enkä enää uskalla päästä ketään enää niin lähelle mua sillä pelkään..
Pelkään et mut taas korvataan...

Pelkään nyttenki...
Koko ajan...

En tiiä mitä mun pitäis tehä että mua ei hylättäis ja korvata?
Miks kenellekkään ei riitä se että oon omaitteni enkä jaksa esittää mitään muuta?

Ehkä oon vähä tunne vammanen...
Mut ihmiset voi siitä vain syyttää itteään..
Sillä ne on luonu musta tälläsen..

Alan olemaan jotain mitä en haluis enää olla. Pikkuhiljaa ko katon peilistä mä nään ko se kuva muuttuu.. se vääristyy..
En nää itteäni enää..
Musta on tullu läpinäkyvä...

Ainut mitä musta näkyy on mun sisuskalut vanhaksi menneet.. kuluneet ja ruosteessa.
Keuhkot reikiä täynnä niin haperot kun perhosen siivet.. sydän hakkaa hitaasti viimeisiä tykytyksiä.. suonissa kiertävä veri on vaihtanut väriä.. Aivot lopettanut kauan sitten toiminnot.. jalat ei jaksa kantaa pienintäkää matkaa.. kädet kuivat tottelettomat.. kynnet katkenneet..
Kasvojen lihakset ei jaksa pitää enää tekohymyä yllä.. silmät väsyneet loputtomasta itkusta...

Haluisin vaan oikeesti sanoo että mulla on kaikki hyvin mutta ei ne asiat oo niin..
Ja aina ko saan jonkun asian pois nii seuraava tulee tilalle...

Meen huomenna mun vaarini hautajaisiin.. ei mulla oo vaatteita..
Tai siis paitaa sinne..

Halusin pikku hiljaa herätä tästä painajaisesta...
Tää loputon kamppailu alkaa olee liikaa.

Keep fakesmiling...

Jos olisin siivetön mut linnunkokoinen..

Salaisuuksia, salaisuuksien perään.
Valheita...jotka selvitän..
Mul oli hieno idea tälle postaukselle mut eilen kävi jotain mikä kääntää tän postauksen ylösalasjaympäri....

Mentii eilen ihan ihan illasta Kanken luokse. No aluks mul oli vitun tylsää kosla ne vaa pelas fall out 4..

Mut sit onneks Julia tuli käymää siel <3
Ja murun isä soitti sille ja ne puhu melkee 3h pihelimes... ok ne ei oo ollu tekemisis tai soittanu tai viestiny 2vuotee...

No pidin sit hauskaa Kanken Julian ja Samin kans...
Joskus hmmm.... 1 aikaa Julia heitti meijät antsaa ja oikeesti käytiin vaan yhellä!!!!!!

Ja vähän ennen lähtöä antsasta kotiin se yks kerto jotain mitä sen faija oli sanonu puhelimes mitä sen mummo oli sille sen faijalle sanonu....

Se pilas mun koko iltani.....
Tälläkertaa mä romahdin täysin....
En pystyny olee enää vahva...
Aloin vaa itkee siin baaripöydäs....
Mut ko menin vessaan pyyhkii levinneitä meikkejä ja räkästä naamaani...
Siel oli joku ihana random ihminen joka lohdutti mua ja halas ja sano et "älä enää ikinä itke saman asian takia"
Se anto mulle hetkeks voimaa kasata itteni ja mennä takas muitten luokse.
No hetiko istahin pöytää murruin taas...

En vaa enää kestä ja jaksa että mua arvostellaan mun ulkonäköni ja mun painoni takia...
Ton yhen mummon jonka oon nähny vaan kerran elämässäni seki oli ton yhen veljen häissä...
Ja en oo ikinä nähny murun faijaa jolle sen mummo oli haukkunu mua... lihavaks,läskiks,ja ylipainoseks.....

En vaa kestä enäää...
Mulla ei tulis pieneen mieleenkää arvioida ihmisiä ulkonäön tai painon mukaa et millanen se on...

Mut sit lähettii baarista ja itkin en voinu enää lopettaa...
Silmät punasina ja turvonneina
Rupesin hokemaan 10kertaa (eli piti mennä 10kertaaa sellanen lenkki ennenko tuun kotiin) 10punnerrusta , 40vatsaa...
10kertaa,10punnerrusta,40vatsaa...
10kertaa,10punnerrusta,40vatsaa...
En sanonu muuta...

Loppupeleis käveltio 2 kertaa se lenkki...
Jona aikana yritin puhuu kaikesta...miltä musta on tuntunu pitkään...

Itkin nii paljon että kävellessä en meinannu saada henkeä...saatika et mun itkusesta puheesta olis saanu edes selvää mut kai se jotain ymmärs... sillä se osas vastata aina siihen mitä sanoin...

Nyt mun päässäni vaa pyörii luvut..
25h.... syömättä...ei oo tarpeeks hyvä...
Söin nuudeleita jossa oli porkkanaa,maissia ja kanamunaa... oon syöny liikaa...

Tänää ko heräsin mun itkuni vaa jatkuu... sillä todellisuus alkaa valjeta kaikki valheet ja salaisuudet...
MÄ EN RIITÄ KELLEKKÄÄN OMANAITTENÄNI 
Mua vaan vertaillaan kaikkiin muihin...

Ton yhen mummo vertailee mua ton veljen vaimoon...
Sen vaimo on sellanen perfecto...
Se on laiha,näyttää elovenatytöltä,se on täys uskovainen,osaa laulaa,osaa piirtää,osaa tehä kaiken oikein... se ei varmaa sen koko elämänsä aikana oo kokenu yhtää pahaa monstreria...
Se on täysin päin vastanen ko minä....

Voisin kirjottaa kaikki tähän mikä mussa on vikana muitten mielestä..
Mut tää blogi sivukaan ei siihen riittäis.

Ootan sitä et joku tulee tänne kommentoimaan et "läski mikä läski" tai jotai muuta yleishyödyllistä...
Voin sanoo et turha vaiva...
Ette voi enää pahentaa mun oloani...

Keep 10 kertaa,10punnerrusta,40vatsaa..

Ehlers-Danlosin Syndrooma

Tänää aamulla herätessä mun selkäni oli taas niin kipee että itketti oksetti.. en pystyny liikkua...
Samalla tajusin että oon kamppaillu tän sairauden kans koko elämäni mut melkeen tasan 2 vuotta sitte sain diagnoosin tähän sairauteen..
Joten päätin tän postauksen painottua mun eds (lyhenne Ehlers-Danlosista)

Elikkäs Ehlers-Danlosin syndrooma
On kromosomivauriosta johtuva harvinainen kollageenin epämuodostumasta johtuva sairaus.
Se aiheuttaa kehon sidekudoksen rakennevirheen.Kollageenisairauden vaikutusten vuoksi kaikki kehon sidekudokset voivat olla eri tavoin vaurioituneita eivätkä siksi kestä rasitusta samalla tavoin kuin normaali sidekudos. Tavallisimpia vaurioita ovat sidekudoksen hauraus ja normaalia suurempi venyvyys. Sidekudosta on mm ihossa, nivelissä, jänteissä ja silmissä. 
Suomessa on vaan 350-500 ihmistä joilla on tämä kyseinen sairaus.

Ehlers–Danlosin syndrooman oirekuvavaihtelee yksilöllisesti. Oirekuvan vaihteluun vaikuttavat sairauden alatyyppi sekä se, miten kunkin sairastajan kollageeni on pahiten vaurioitunut. Sairastajien oirekuvan voimakkuuden välillä on myös eroa.
Joten aattelin luetella ne mitä mulla on.

• Yliliikkuvat nivelet 
• nivelten sijoiltaanmenot ja nyrjähdykset
• nivelkivut
• ihon venyvyys ja pehmeys
• tavallista leveämmät arvet
• arpien hidas paraneminen, verenvuoto haavoista
• ientulehdukset
• lihasten väsyvyysherkkyys rasituksessa
• mustelmataipumus
• nivelrikko
• verenvuototaipumus
• sydänoireet
• krooninen kipu
• väsymys

Ehlers–Danlosin syndroomaan ei ole olemassa kokonaan parantavaa hoitoa, koska sairaus johtuu korjautumattomasta kromosomivirheestä. Oireet saattavat joissakin tapauksissa voimistua iän myötä. Sairauden aiheuttamia elinikäisiä ongelmia voidaan yrittää hoitaa sopivilla tuilla, apuvälineillä ja kipulääkkeillä. Fysioterapia on tarpeen, jotta liikunta- ja toimintakyky säilyisivät mahdollisimman hyvinä. Koska EDS-potilailla on useimmiten tavallista epästabiilimmat nivelet ja nikamat - fyysisestä suorituksesta palautuminen on tärkeää ja ei ole suositeltavaa kantaa raskaita taakkoja. Toimintaterapian keinoin voidaan auttaa selviämään arkielämästä ja monet Ehlers-Danlosista kärsivät voivat hyvinkin elää kohtuullisen normaalin elämän.

 

Pois tästä maailmasta tuskasta taivaisiin uneksitko kuolemasta matkallas korkeuksiin?

Hyvä isänpäivä pilalla yhellä soitolla...
Vuokraisäntä....
Arvasin tän ko sossut sössiny...
Pitäis ens viikolla repästä jostain 2kk rahat tai muuten lennetää pihalle...

Nyt vaa toivoisin et raha kasvaispuussa...
Sillä tää on ehk maailman hirveintä...
Tiedostaa että oon kohta asunnoton...

Ja seki on musta riippumattomasta syystä...
Sillä hakemukset ja kaikki on tehty ajallaan.. mutta silti joku valtionsossutantta kussu mun asiat...

En tiiä enää mitä teen...
En omista rikkaita vanhempia jotka vois noin vaa maksaa mun 2kk vuokran...

Nyt tekis vaan mieli mun vikoilla 20€ juoda pää täyteen...
Stressaa nii paljon..
Mun naamastaki näkee et on hieman paljon stressiä sillä mulla on vaa finnejä sillon ko stressaan...

Haluisin pään niin sekasin et pääsisin pois tästä todellisuudesta...

Mut hei äiti kävi ostaa mun ehler-danlosii panacodeja...

Niillä kai pääsee sekasin jos juo alkoholia niitten kans?

Sillä jääkaapissa nököttää 4 kaljaa..
Ja kaupat on kiinni ollu tänää...

kuka päättää, ketkä saa onnistua

Mul on ollu viime aikoin hirveet paineet,stressi ja ahdistus...

Kaikki sanoo et niil on joulustressi mulla ei oo stressiä joulusta vaan ihan muista syistä.

Pienenä tykkäsin joulusta ja siitä kuinka sai väkertää kaikille joululahjoja,kortteja ja joulun kohokohtana oli piparien teko ja piparkakkutalon teko..

Nykyää mua vaan ärsyttää se et en mä osaa tehä samoja juttuja ko lapsena...

Sillä mun itsekriittisyys on 666% 

Ja jos vaikka teen joulukortteja ihmisille ajattelen et "kaupasta olisin saanu hienomman" 

Sit myös aattelin kavereille tehä loomeist jotain jännää mut sit taas ajattelen "emmä osaa tehä mitää nii hienoo et kehtasin antaa eteenpäin" 

Mulla on vaa sellanen feiluri olo...

En onnistu missään..

En osaa tehdä mitään...

Ja mulla ei oo hirveesti rahaa ostaa kellekkään mitään..

Sit mul on pian synttärit...

Ahdistaa sillä tuun taas viettää synttärit yksin niinko tähänki mennes.

Tavallaan oon tottunu jo siihen et mul ei oo synttäreitä..

Sillä kaikki viel viettämäs jouluu sillon ko mulla on synttärit.

Nytki kyselly tääl Nummelas et onks ihmiset kotona sillon ko mul on synttärit nii suurin osa ei oo...

Ja en sit tiiä jaksanko pitää mitää synttäreitä... 

Ja uutena vuotena varmaa kaikki menee johonki partyihin...mielummin.. 

Sillä eihän kukaan halua tulla mun juhliini. 

Asiat vaan ei skulaa vaikka yritän saada asioita järjestykseen nii sit aina joku kusee... nyttekki sossu jotai sössiny ja kaikkee semmosta... 

DNA sössiny jotai mun liittymän kaa etten voi soittaa tai mtn...

Aina ko saan jonkun asian edes jotenki toimimaan nii sit on miljoona muuta asiaa jotka romahtaa niskaan..

Alan viimeinki tajuta mitä aikuisena oleminen tarkottaa. 

Ja huomaan kuinka helposti stressaan ahdsitun masennun... ehkä en ookkaa valmis aikuisten maailmaan? 

Vai johtuuko se vaa mun menneisyydestä? 

Tuntuu vaan pikku hiljaa siltä että oon pettäny kaikki... enkä uskalla pyytää apua.. en edes äitiltä tai iskältä...

Sillä mulle tulee epäonnistunu fiilis..

Enkä haluu epäonnistua sillä en haluu et mun vanhemmat on pettyneitä muhun.. tai kukaan muukaan..

Mun noidan kehäni taitaa olla päättymätön.. loppua ei näy...

Mua vaan pelottaa täl hetkel et oon koht asunnoton... 

Pelottaa se et sossujen takii menee luottotiedot...

Täl hetkel vaa tuntuu et kokomaailma on mua vastaan ja romahtaa mun päälleni..

I want to touch the sky and stars. I want to fly like a bird.

Oon tässä parin päivän aikana miettiny että ketä mä oikein olen, mikä oon joskus ollu ja mitä oon nytte?
Oon selaillu vanhoja kuvia... vanhoja päiväkirjoja.
Lukenu siitä kuinka mulla oli huono olla. Olin onneton...
Musta oli tullu itsetuhoinen. Yritin kai päästä todellisuutta karkuun. Sillä mua koulukiusattiin... se alko 1 luokalla... se alko ekasta koulupäivästä..
Mua kiusattiin koska en osannu sanoo R-kirjainta kunnolla.. mut näin aikuis iällä oon miettiny et mitä väliä jos ei jotain kirjainta osaa sanoa kunnolla?? Ja mulla on paljon kavereita jotka on muaki vanhempia ja ei osaa sanoa esim R-kirjainta...
Mun vaarini joka kuoli hetkisitte sekään ei osannu sanoa R-kirjainta...
Mä opinsen 3 luokan alussa sillä kiusaaminen meni nii pahaks et. Ajattelin et jos osaan sanoo sen vitun R-kirjaimen nii mun kiusaaminen loppuis. Ajattelin et mul on viel toivoo et mun ei tarvis pelätä mennä kouluun enään...
Mut olin väärässä...
Mun kiusaaminen vaa pahentu pahentumistaan..
Olin ihan ihan samanlainen ko muutki...
4-6 aloin laihduttaa..
Sillä en jaksanu jokapäivästä läskittelyä..
Mun pääni sisälle synty hirviö nimeltä ana..
Ja no voin sanoo että anasta ei pääse ikinä eroon..
En koe enään ite sairastavani anaa mutta silti se hirviö keljuilee välillä mun aivoissani.. ja kamppailen päivittäin sitä vastaan...
8 luokan alotin uudessa koulussa sillä me muutettiin..
Mun asiat oli nii sekasin. Sain taas toivon pilkahduksen ja ajattelin et uus koulu,uus paikkakunta saisin takulla kavereita...
No vituiks seki meni...
En saanu kavereita ja mua kiusattiin...
Aloin olee itsetuhonen...
Ja itsetuhosuuden tielle sitte jäin..

Nyt on tasan 2 vuotta siitä että en oo ollu itsetuhonen ollenkaa..
Oon päihittäny niin monta hirveetä hirviötä ja monsteria mun päässäni.
Oon ollu 2 vuotta kuivilla...
Oon kerranki hieman ylpee itestäni..
Mutta silti viime aikaisten tapahtumien jälkeen oon aika pahasti eksyksissä...

Tiedän että ette tiedä kaikkea mitä on tapahtunu sillä en oo ikinä ollu mikään hyvä puhuja jos oikeesti sattuu jotain ikävää tai pahaa...
Selitän kaikille aina että "hyvää kuuluu" "hyvin menee"
Mutta nyt sanon sen EI MENE HYVIN...
Kaikki tapahtumat on saanu taas vanhat monsterit ja hirviöt liikkeelle...

Oon jättäny syömisen niin minimiin..
Ajatukset viiltelystä pyörii mielessä..
Ja se että mun Ehler-Danlosin takia oon kai tikittävä aika pommi...
Ikinä en tiedä heräänkö uuteen aamuun..
Ja se tieto ruokkii mun hirviöitä ja monstereita...

chisu - yksinäisen keijun tarina

Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin

Että vastatuulessakin lentää jaksaisi

Kovat oli ajat ollu hällä takana,

Mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan

Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?

Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois

On paratiisi meillä täällä näin

Vaan ei aina kaikki koe sitä näin

Sillä faunin, peikon, keijunkin

Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia

Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja

Kaikkialla huokausten kera toistettiin

Miksi se yhden hengen vaati, ennen kuin me muistettiin

Ois paratiisi meillä täällä näin

Jos elettäisiin aina lähekkäin

Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin

Suru silloin kiinni saa se ei vie...

Ois paratiisi meillä täällä näin

Jos elettäisiin aina lähekkäin

Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin

Suru silloin kiinni saa se ei vie mukanaan

Keep Smiling

kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla.....

Mun olono vaan pahentuu päiväpäivältä, minuutti minuutilta...
Välillä tunnen olevani tikittävä aikapommi muitten riesana..
Saako mun eds taas vallan?
Sekottaako se mun pään?
Oonko taas tässä samassa pisteessä?
Onko joka talvi ja syksy tälläsiä mulle?
Kivut pahenee on kylmä...
Tunnen ko jokainen mun nivel huuta apua jota ne ei saa...
Oksettaaa...kipu on liikaa
Hengitys höyryää...lapaset kädessä.. oon sisällä missä pitäs olla lämmin....
Lämmitys päällä... silti niin kylmä...
Joskus kaipaisin vaan ymmärrystä, jota en tuu koskaan saamaan..
Oon löytäny päiväkirjan ja tän blogin jonne voin kirjottaa kaiken...
Oon löytäny ystävii joille voin kertoo mun salaisesta ihmemaassta...
Mutta kuunteleeko oikeesti kukaan?
Huudan...vaikka mun keuhkoihin sattuu...
Niin lujaa että joku kuulis ja vastais... ainut vastaus jonka saan on kaiku....
Joka ilta kuiskaan kauniita sanoja... toivoen että herään taas aamulla...
Opinkohan koskaan luottamaan...rakastamaan ja uskomaan?
Kivusta jota tunnen sisälläni siitä huolimatta ajattelen....
Ajattelen liikaa....
Ruokin mun pahaa oloani sillä...
Se nauttiii tästä...
Voispa siinä olla vaan on/off nappi josta laittaa pois päältä...
Saisinpa tän edssän pois päältä....
Sillä en kestä...
Mun nivelet haluu luovuttaa...
Mä haluun luovuttaa....
Kukaan ei usko mua....
Oon maailman paras näytteliä...
Mun paras maski on hymy...
Hymy joka kätkee kaiken taakseen...
Silti mä kärsin....
Mun mielialani sentakii vaihtelee ko vuoristorata...
Välillä pelkään et menetän kaiken tän takia...
Oon liian vaikee ihmisille...
Ne ei ymmärrä...
Ne ei osaa käsitellä mua...
Oon ko hauras posliininukke...
Mä menen rikki helposti....
Mut ainoo ero on että superliima ei voi korjata mua...
Pelkään et mut korvataan....
Jollain paremmalla,ehjällä,ilosella,helpolla,kauniilla...
Oonko elävä, kuolematon vai kuollu?
Kysymys suuri vastaus pieni...
Alan pikkuhiljaa tajuta miks kaikki mun ympäriltä katoaa ja tuhoutuu....
Miks mun pitää olla viallinen ja rikki?
Mun mieleni ja kehoni haluaa luovuttaa.. mä en tahdo...
Kaikki on aina ristiriidassa...törmäys kurssilla...
Pelastus veneitä on.. mä tahdon sellaseen....
Mun mieleni ja kehoni ei....
Mun mielessäni asuu hirviö mun kehossani asuu monsteri....
Hirviöstä ja monstereista mun sänkyni alla...niistä on tullu todellisia....
Se mitä ennen pelkäsin siitä on tullu mulle arkipäivää...
Ahdistun...yritän saada henkeä...
Mieleeni tulee asioita...muistuttaa siitä kuinka itsekäs olen...
Ajattelen toisin...
Pidätän henkitystä...
Tahdon tän kaiken loppuvan....
Kaikki äänet huutaa mun pääni sisällä...
Mutta kuulen vain yhden kuiskauksen...
Muistan kaikki valheet joita olen sanonut... lähes päivittäin... "mulla on kaikki okei"