I want to touch the sky and stars. I want to fly like a bird.

Oon tässä parin päivän aikana miettiny että ketä mä oikein olen, mikä oon joskus ollu ja mitä oon nytte?
Oon selaillu vanhoja kuvia... vanhoja päiväkirjoja.
Lukenu siitä kuinka mulla oli huono olla. Olin onneton...
Musta oli tullu itsetuhoinen. Yritin kai päästä todellisuutta karkuun. Sillä mua koulukiusattiin... se alko 1 luokalla... se alko ekasta koulupäivästä..
Mua kiusattiin koska en osannu sanoo R-kirjainta kunnolla.. mut näin aikuis iällä oon miettiny et mitä väliä jos ei jotain kirjainta osaa sanoa kunnolla?? Ja mulla on paljon kavereita jotka on muaki vanhempia ja ei osaa sanoa esim R-kirjainta...
Mun vaarini joka kuoli hetkisitte sekään ei osannu sanoa R-kirjainta...
Mä opinsen 3 luokan alussa sillä kiusaaminen meni nii pahaks et. Ajattelin et jos osaan sanoo sen vitun R-kirjaimen nii mun kiusaaminen loppuis. Ajattelin et mul on viel toivoo et mun ei tarvis pelätä mennä kouluun enään...
Mut olin väärässä...
Mun kiusaaminen vaa pahentu pahentumistaan..
Olin ihan ihan samanlainen ko muutki...
4-6 aloin laihduttaa..
Sillä en jaksanu jokapäivästä läskittelyä..
Mun pääni sisälle synty hirviö nimeltä ana..
Ja no voin sanoo että anasta ei pääse ikinä eroon..
En koe enään ite sairastavani anaa mutta silti se hirviö keljuilee välillä mun aivoissani.. ja kamppailen päivittäin sitä vastaan...
8 luokan alotin uudessa koulussa sillä me muutettiin..
Mun asiat oli nii sekasin. Sain taas toivon pilkahduksen ja ajattelin et uus koulu,uus paikkakunta saisin takulla kavereita...
No vituiks seki meni...
En saanu kavereita ja mua kiusattiin...
Aloin olee itsetuhonen...
Ja itsetuhosuuden tielle sitte jäin..

Nyt on tasan 2 vuotta siitä että en oo ollu itsetuhonen ollenkaa..
Oon päihittäny niin monta hirveetä hirviötä ja monsteria mun päässäni.
Oon ollu 2 vuotta kuivilla...
Oon kerranki hieman ylpee itestäni..
Mutta silti viime aikaisten tapahtumien jälkeen oon aika pahasti eksyksissä...

Tiedän että ette tiedä kaikkea mitä on tapahtunu sillä en oo ikinä ollu mikään hyvä puhuja jos oikeesti sattuu jotain ikävää tai pahaa...
Selitän kaikille aina että "hyvää kuuluu" "hyvin menee"
Mutta nyt sanon sen EI MENE HYVIN...
Kaikki tapahtumat on saanu taas vanhat monsterit ja hirviöt liikkeelle...

Oon jättäny syömisen niin minimiin..
Ajatukset viiltelystä pyörii mielessä..
Ja se että mun Ehler-Danlosin takia oon kai tikittävä aika pommi...
Ikinä en tiedä heräänkö uuteen aamuun..
Ja se tieto ruokkii mun hirviöitä ja monstereita...

chisu - yksinäisen keijun tarina

Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin

Että vastatuulessakin lentää jaksaisi

Kovat oli ajat ollu hällä takana,

Mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan

Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?

Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois

On paratiisi meillä täällä näin

Vaan ei aina kaikki koe sitä näin

Sillä faunin, peikon, keijunkin

Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia

Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja

Kaikkialla huokausten kera toistettiin

Miksi se yhden hengen vaati, ennen kuin me muistettiin

Ois paratiisi meillä täällä näin

Jos elettäisiin aina lähekkäin

Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin

Suru silloin kiinni saa se ei vie...

Ois paratiisi meillä täällä näin

Jos elettäisiin aina lähekkäin

Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin

Suru silloin kiinni saa se ei vie mukanaan

Keep Smiling