Kuka sanoi että askel painaa jo? Olen kevyt kuin sudenkorento.

I've got this funny feeling, a terrible feeling , my mind was never there

Please don't go and leave me alone

I'm feeling destroyed by secrets and lies...

Mulla on tosi ristiriitasia fiiliksiä..

mun keho on täynnä arpia joihin liittyy muistoja!
jotkut on jopa hyviäkin..
esim. pienenä pyörällä kaatuessa tulleet arvet ne on hyviä muistoja.
Lävistyksistä tulleita arvia muistuttaa teinivuosien itseppäisyydestä ja kapinasta vanhempia kohtaan.
Kaverin kissan simban raapasusta jääny muisto.
suoristus raudasta tulleen palohaavojen arpia.. muistuttaa ensitreffeistä kun piti olla epätoivosen kaunis.
Sit on ne niin sanotut huonot arvet jotka on kaikille tabu.
ITSETUHOISUUUS.
Mullakin on niitä..
ja en häpeä niitä en piilottele niitä sillä muistoja nekin on. muistoja huonosta..
Ja voi ylpeästi sanoa että on selvinnyt jostain pahasta jostain vaikeasta.
 Mutta silti ehkä pahimmat arvet ja haavat mulla on on mun pääni sisällä...
Juuri sielä minne kukaan ei näe. 

Ja ne on ne asiat mitä et uskalla ääneen sanoa tietäen ettei kukaan ymmärrä tai edes kiinnosta!
Ja ne on ne asiat joista puhuminen auttais sua kaikista eniten..
Ristiriitaista...eikös..

Kaikki aina hokee sitä kliseistä "mä olen täällä jos tarviit mua"

Ja no sitte ko tarviit niitä niin ketäään ei näy.. tai niillä on omat "pahemmaat" ongelmat
ja siin vaiheessa tajuut sen faktan että niitä ei kiinnosta.

Ja tajuut taas että oot siinä noidan kehässä taas josta olit hetkeks päässy pois..
Sitte kysyt itteltäs et "miten meni noin niinku omasta mielestä"

ja sitte ko esität sitä vahvaa ja ilosta taaas nii ne samat ihmiset alkaa jutella ja puhua niitten ongelmista.. Ja taas se noidan kehä on rakennettu.. kuuntelet niitä mut ne ei sua..

sit alat kyseenalaistamaan iteltäs että eikö sulla oo oikeutta voida hyvin tai yrittää voida hyvin?
Kuulostaako tutulta?! jeah.. nii munkimielestä...

Kerran eräs viisas mies sano mulle et "poista elämästäsi ne virheet jotka tekee sut onnettomaks ja tuo liikaa negatiivisuutta elämään."

Sometimes the fairytale don't have happy ending

Haluisin sanoo et asiat olis alkanu rullaamaan..
Oli asiat ehkä hetken aikaa sillai siedettävän hyvin..

Nyt vaan kaikki asiat pankkaantuu pakkaantumistaan. En saa enään mitään ulos.
Ihan ko olisin liian pienen häkin sisällä joka on unohdettu sinne kauas jonnekki unholaan.

Kun saan yhen asian suhk kondikseen nii en tiiä mikä siinä on et saan sit kahtakauheemmin paskaa niskaa takas.

Oon kans kauheesti pähkäilly ja itkeny mun kaveri/ystävyys sihteita..

Erään kans oon siin pistees etten oikeen enää tiedä mitä ajatella..
Tuntuu et oon joku korvike.
Muhun otetaan yhteyttä sitte vasta ko kukaan muu ei pysty näkemään yms.

Ja muutenki tuntuu et koska täl hetkel kaipaisin niit ystäviä eniten.. mut.. niit ei näy sillon..

Ja mun on niin paljon "salaisuuksia" mun elämästä mitä kukaan ei taas vaihteeks tiiä.
Asiat vaan paisuu ja paisuu ko kuuntelen kaikkia ja oon kaikkien ristitulessa..
Mut eniten mua painaa mun omat asiat.

Vuotta 2017 on menny vaja kuukaus ja mä oon jo iha valmis et millon täävuos loppuu..

Tänään tais olla se vika pisara.
Se ko sun keho ja mieli tuhoo sua sisältä ulos päin pikku hiljaa.. taino aika lujaa vauhtia.

Niin moni asia on muuttunu liian lyhyessä ajassa.. huonompaan..
Ja mä alan huomata sen.. onneks muut ei oo huomannu..

Tänäänki ko tulin kotiin..
Mä tiedostan jo nyt et mun täys romahtaminen on ihan näillä nurkilla.

Tää häkki alkaa olee niin pieni etten enää saa henkeä siinä.

Vaikka kuinka oon yrittäny raottaa sitä häkin ovea et joku ees huomais että tarviin niitä.
Mut se on ollu turhaa..

Ehkä se kans on mun omaa tyhmyyttäni sillä en osaa semmoista ko puhe taito..
Osaan vaa kirjottaa kaiken ulos.

Mut kirjottaminen  ei oo sama asia ko et saa sen puhuttua ulos.. se ei tua samaa ns puhdistuksen tuntua ko puhuminen.

Tuntuu vaan et kaikki vähättelee mun asioita ja olettaa et olisin kamalan vahva yleensäki kaikki sanoo "oot kamalan vahva ko oot selvinny noin kamalasta sairaudesta"

Mitä jos en oikeesti oo vahva?
Mitä jos en haluu olla vahva?

Mun vanhat monsterit tuntuu tulevan vaa pintaa.. ja tuntuu et sekä vanhat ja uudet monsterit saa vaa vallan mun pääni sisällä..

Mä vaan oon loppu..
Ja sit vaa mietin et onks tää mun loppu?

                           Päivän lääkkeet

Muutosta elämään

Joulu meni ja tuli!
Oltii Villen isovanhemmilla viettämässä sitä.
Ja taas jälleen mul oli vaan fiilis etten kuulusinne. Toivon et ensvuonna mentäs sit viettää mun perheen kans sillä tää oli jo 2 joulu peräkkäin niitten kans.

Uus vuoskin tuli meni ja alko!
Tavallaan oli ihan kamala mut sit tsemppasin itteeni koko illan. Sillä päivällä mun sydän temppuili ja leposyke oli nii korkee ja mun kädet vaan täris. Ja ahdistus oli niin suuri. Ja muutenki ne raketit.. mä vaan pelkään niitä..

Noh sit ko oli enää pari metrii kotia nii siin vaiheessa jalat lähtee pois paikaltaa ja mätkähdin maahan. Nyt mulla on yllätys yllätys hirveet haavat vasemmassa jalassa ja oikeessa jalassa ihottumaa kinesio teipeistä.

Mä tein tavallaan kans uuden vuoden lupauksen!

Mun lupaus tälle vuodelle on se
Etten enää kaunistele asioita, en esitä et ne olis okei, sillä nii moni ystävä, ihminen, kaveri on sanonu et ne ihmettelee miks ne ei oo nähny ko nivelet menee pois paikaltaan tai mun kipukohtauksia. Se johtuu vain siitä että en päästä ketä tahansa mun maskin taakse.

Kaiken niitten vitsien, hymyn, iloisuuden ja auttavan ihmisen takaa on aina tuo tyttö joka kuvassa on.

Oon kyllästyny siihen että mua ei oteta tosissaan jos sanon et nyt olis huono hetki ja tarvisin kuuntelia..
Mut se menee yleensä siihet mä kuuntelen muita..

Miks mun tarvis olla vahvempi mitä oon?
Miks mun tarvii esittää?
Miks en vaa sais olla oma itteni?

Joten mun uuden vuoden lupaus on se et
Mun ei tarvii enään esittää!
Haluin olla vaan oikea mä!
Se jolla on lupa ahdistua,olla heikko ja olla jaksa matta.

Ja jos pitäis kiteyttää vuos 2016
Sanoiks. Se oli mun yks rankin vuos!
Mut samalla ilonen ! Onneks vuos 2016 on ohi!
Ja voin tehä paljon uudistuksia!


Kuten oon nyt jo saanu yhteen asiaan apua! Syömiseen! Kävin eilen ruokaterapialla.. se meni ihan okei. Seuraava kerta on 2kk päästä!

Tovi taas vierähti et kirjotan tänne..
Mut oon ollu kiireinen.. ja pakko ollu kokoo ajatuksia aika lailla et mitä tänne voin kirjottaa.. ja mitkä asiat jää vain mulle..