Välillä tunnen olevani tikittävä aikapommi muitten riesana..
Saako mun eds taas vallan?
Sekottaako se mun pään?
Oonko taas tässä samassa pisteessä?
Onko joka talvi ja syksy tälläsiä mulle?
Kivut pahenee on kylmä...
Tunnen ko jokainen mun nivel huuta apua jota ne ei saa...
Oksettaaa...kipu on liikaa
Hengitys höyryää...lapaset kädessä.. oon sisällä missä pitäs olla lämmin....
Lämmitys päällä... silti niin kylmä...
Joskus kaipaisin vaan ymmärrystä, jota en tuu koskaan saamaan..
Oon löytäny päiväkirjan ja tän blogin jonne voin kirjottaa kaiken...
Oon löytäny ystävii joille voin kertoo mun salaisesta ihmemaassta...
Mutta kuunteleeko oikeesti kukaan?
Huudan...vaikka mun keuhkoihin sattuu...
Niin lujaa että joku kuulis ja vastais... ainut vastaus jonka saan on kaiku....
Joka ilta kuiskaan kauniita sanoja... toivoen että herään taas aamulla...
Opinkohan koskaan luottamaan...rakastamaan ja uskomaan?
Kivusta jota tunnen sisälläni siitä huolimatta ajattelen....
Ajattelen liikaa....
Ruokin mun pahaa oloani sillä...
Se nauttiii tästä...
Voispa siinä olla vaan on/off nappi josta laittaa pois päältä...
Saisinpa tän edssän pois päältä....
Sillä en kestä...
Mun nivelet haluu luovuttaa...
Mä haluun luovuttaa....
Kukaan ei usko mua....
Oon maailman paras näytteliä...
Mun paras maski on hymy...
Hymy joka kätkee kaiken taakseen...
Silti mä kärsin....
Mun mielialani sentakii vaihtelee ko vuoristorata...
Välillä pelkään et menetän kaiken tän takia...
Oon liian vaikee ihmisille...
Ne ei ymmärrä...
Ne ei osaa käsitellä mua...
Oon ko hauras posliininukke...
Mä menen rikki helposti....
Mut ainoo ero on että superliima ei voi korjata mua...
Pelkään et mut korvataan....
Jollain paremmalla,ehjällä,ilosella,helpolla,kauniilla...
Oonko elävä, kuolematon vai kuollu?
Kysymys suuri vastaus pieni...
Alan pikkuhiljaa tajuta miks kaikki mun ympäriltä katoaa ja tuhoutuu....
Miks mun pitää olla viallinen ja rikki?
Mun mieleni ja kehoni haluaa luovuttaa.. mä en tahdo...
Kaikki on aina ristiriidassa...törmäys kurssilla...
Pelastus veneitä on.. mä tahdon sellaseen....
Mun mieleni ja kehoni ei....
Mun mielessäni asuu hirviö mun kehossani asuu monsteri....
Hirviöstä ja monstereista mun sänkyni alla...niistä on tullu todellisia....
Se mitä ennen pelkäsin siitä on tullu mulle arkipäivää...
Ahdistun...yritän saada henkeä...
Mieleeni tulee asioita...muistuttaa siitä kuinka itsekäs olen...
Ajattelen toisin...
Pidätän henkitystä...
Tahdon tän kaiken loppuvan....
Kaikki äänet huutaa mun pääni sisällä...
Mutta kuulen vain yhden kuiskauksen...
Muistan kaikki valheet joita olen sanonut... lähes päivittäin... "mulla on kaikki okei"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti